Magenta

 

Magenta on ryhmä motivoituneita ja taitavia tanssiin hurahtaneita tyttöjä. Nykyinen kokoonpano on ollut kasassa vuoden verran, tosin useimmat tytöistä ovat harjoitelleet yhdessä jo paljon pitempään. Vuosien varrella tytöt ovat tanssineet kaikkea hip hopista salsan kautta nykytanssiin. Magentan treeneissä kokeillaan edelleen ennakkoluulottomasti erilaisia tanssilajeja ja liikkumisen tapoja, vaikka nykyään painopiste onkin enemmän jazz- ja nykytanssissa. Tekniikka, liikkuvuus ja lihaskunto ovat harjoitusten peruspilareita. Kauden aikana tehdään ohjelma, jolla osallistutaan kilpailuihin ja esiinnytään mahdollisuuksien tarjoutuessa.

 

Ryhmän suhtautuminen tanssiin on vakavaa ja mukavaa: kehitystä täytyy tapahtua, mutta hauskanpitoa ja tanssin iloa ei saa unohtaa. Hyvissä treeneissä keskitytään, opitaan uutta, nauretaan, nautitaan liikkeestä, laitetaan itsestä kaikki likoon ja venytään pidemmälle. Aikaa täytyy jäädä myös hölmöksi heittäytymiselle, esimerkiksi lattiabalettisarjojen välissä tai niiden jälkeen!

Magenta harjoittelee Linnanmaan liikuntahallilla tiistaisin ja sunnuntaisin Anniina Määtän johdolla.

 

Magentan blogia pääset lukemaan osoitteessa http://mageeta.blogspot.com/.