Eilen tässä ja nyt – Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytös

 

”Uusi itsenäinen naisvoimisteluseura olisi perustettava”. Näin rohkeat oululaisnaiset päättivät 4.4.1930.
Ja
 ” Tässä minä nyt istun ja katson, kuinka uudet tytöt
    juoksevat leikkivät liehuvat tanssivat,
    voi miten pienillä tytöillä on vikkelät jalat,
    joka paikkaa ne ehtivät,
    sulottaret, sisuttaret, ”

 

Ja minä katsoin – Pohjankartanon juhlasalissa 15.5.2010 Oulun Voimisteluseuran 80-vuotisjuhlanäytöstä.  Koin kaikki inhimilliset tunteet näytöstä seuratessani.
”Minulla on niin levottomat jalat,
  loppuun saakka kulkurileidi,
  jalat lähtisivät vielä      
  tomeraan juoksuun.”

 

Sanna Virtanen-Laikari oli koonnut näytöksen taitavasti. Punaista -koreografia (v.2000) aloitti juhlan Fuksian, Malvan ja Terrakotan esittämänä. Useita kertoja  ”Punaisen” nähneenä tämä esitys ylitti aikaisemmin näkemäni tulkinnat. Mustat, punaisella spiraalimaisesti tehostetut puvut olivat onnistunut tehokeino täsmälliselle, viimeistellylle liikkeelle. Näytöksen aloitus oli kympin arvoinen valinta.

 

”Me liekutamme kehtoa, me työnnämme rattaita,
  kaupan pyöröovesta sisään ja ulos,
  rullaportaita ylös ja alas, …”
Näyttämön valloittivat perheliikuntaryhmän äidit pikku möröttäjineen. Sanna oli tehnyt viehättävän koreografian (v.2010). Lasten ilmeet kertoivat, kuinka he nauttivat jumpasta.  Äidit liikkuivat  hyvin harjoitelleina ja vapautuneina taaperoittensa kanssa. Kaikilla oli selvästi ollut hauskaa ja innostavaa tehdä tätä juttua. ”Möröttää”- esityksen soisi näkevänsä Oulua laajemmilla areenoilla.

 

”Me marssimme yhtä jalkaa vaativina,
  eläköön naiset, täältä tullaan”,….
  Karmiini-ryhmä on koreografille erittäin haasteellinen. Kaikkien ryhmäläisten vahvuudet on saatava parhaalla mahdollisella roolituksella esille. Siinä tehtävässä Sanna on näyttänyt taitonsa. Aikuisten naisten tulkinta on vahvaa. ”Meren aaltojen” puvustus oli kauniin värinen ja täydensi liikkeen merellisyyttä.

 

”Musta tulee isona kaunis ja rohkea, rikas ja ihana,
  tai siro balettitanssija….”
Jumppakoulutytöt Heikkisen Iinan ”Liike ja leikki ne yhteen soppii” – koreografiassa (v.2010) olivat napata koko show`n. Yleisö palkitsi raikuvin aplodein raikkaan turkooseihin asuihin pukeutuneet pikku tytöt. Ohjelmassa oli kekseliäästi käytetty jumppakoulun perusliikkeitä. Vaikka ryhmän osallistujien taidot vielä osittain ovat nupullaan, tyttöjen iloinen ja reipas tekeminen tempasi katsojan mukaansa. Harjoittelu tekee mestareita Iinan ohjauksessa. Ohjelma tarjosi katsojalle juuri sen elämyksen, joka vahvistaa uskoa lasten kanssa tekemisen tärkeydestä.

 

”Tänään me tytöt ollaan rikkaita,
tänään me ollaan prinsessoja,
kuningattaria”…..
Hetkessä jumppakoululaiset kasvoivat ballerinoiksi. Kevyen kaunis ”Tanssiaisten taikaa” (v.2009). Iina Heikkisen ja Pia Hannuksen koreografiassa Fuksian ja Malvan tytöt liikkuivat häikäisevän eteerisesti ja eläytyen.

 

”Tuhat ja yksi tarinaa –
  sukupolvesta sukupolveen,”….
Sanna oli uudistanut ”Tuonelan kutsua” (v.2003) ja puvustanut ohjelman uudestaan Molemmat ratkaisut olivat onnistuneita. Olin iloisesti yllättynyt, että Koboltin tytöt selvisivät tulikasteestaan Terrakotan tyttöjen joukossa mallikkaasti. Kun ryhmä on iso, teoksen vaikuttavuus ja nautittavuus paranevat. Liike oli tehokasta ja ilmaisu hyvää.

 

”Katsokaa kaikki mua – eikun älkää katsoko!
  Antakaa mun olla rauhassa!
  Tulkaa tänne!
  Menkää pois! ”….
Kipinästä Kapina! Lavan täyttivät Voimisteluseuran tanssityhmien tytöt: Lime, Minttu, Mariini, Koralli, Magenta.
Ohjelman koreografilla oli todella ollut paljon mietittävää rakentaessaan isolle eri-ikäisten tyttöjen ryhmälle sopivaa esitystä. Näyttämön rajallinen koko oli saanut aikaan ratkaisun, jossa myös lavan molemmat sivulevikkeet ja osittain myös katsomo hyödynnettiin. Musiikki oli mielenkiintoinen. Liikekielessä ei ollut tyydytty kuluneisiin MixDance-liikkeisiin, vaan mukana oli ripaus afrohenkistä liikkumista. Toki valittu musiikkikin tuotti positiivista vaihtelua monia kertoja nähtyihin itseään toistaviin koreografioihin. Tekniikkaharjoituksia toivoisin tanssityttöjen jaksavan tehdä vuosi toisensa jälkeen.

 

”Antakaa minulle sininen ikävä,
  minä teen siitä salskeat suuret tikapuut,
  kipuan ja huikkaan:
  hei Otava, hei seitsemän iloisesti tuikkivaa sisartani,
  minulla on seitsemän huntua jokaiselle teille,”…..
Näytöksen tyylikkäimmästä esityksestä kilpaili ehdottomasti Pia Hannuksen ”Pakkasyö” Malvan esittämänä. Ei ihme, että tytöt ovat saaneet hyvää palautetta muun muassa Svolin tanssikilpailussa. Ohjelma ei ole erityisen vaikea, mutta sopii hyvin tytöille. Kaikki mitä tehdään, tehdään eläytyen, herkästi. Voimistelijat todella näyttävät nauttivan esiintyessään. Monin paikoin tavoitetaan eleganttia, klassista tanssillista voimistelua parhaimmillaan. Nautin myös ryhmän kauniista, ohjelmaan ja musiikkiin sopivista puvuista. Parasta Malvaa, mitä olen nähnyt!

 

”Me tullaan kuin koski tai raekuuro,
  kuin äkisti niityt ja metsänreunat valaiseva
  auringonpaiste.
  Suuri kirkas sivellin pyyhkii pois
  laman jaikävän.”
Leikkisää ja humoristista tanssillista voimistelua – potpuri (v.2002 – 2007) sai kaikki esittävän voimistelun positiiviset tunteet pintaan. Potpuri oli koottu eri-ikäisten iki-ihanista, voi sanoa legendaarisista ohjelmista, jotka ovat muodostuneet aivan seuran tavaramerkeiksi. Olipa ihanan nostalgista ja huikeaa katsottavaa:
iloinen Hobitit, terävä ja täsmällinen, jopa aikoinaan yllättäväkin, Oodi jaloillemme, vahvaa naisenergiaa pursuva Louhen loitsu, ja napakka Kip Kop.

 

Hei  mutsi, mä tulin jo,
joo, joo, on vähän myöhä mutta mä halusin vähän
tanssia,
mulla oli silkkileninki ja maihinnousukengät,”…..

Fuksian tytöt olivat saaneet esitettäväkseen ilmeisen mieluisan koreografian,  Iina Heikkisen Nuori uho. Nyt sai näyttää parasta osaamistaan. Esityksen liikekieli oli osittain uutta tanssillista voimistelua, jota mielellään näkee näyttämöllä. Esitys ei  kosiskellut yleisöä tanssista lainatuilla kliseillä, vaan haastoi tytöt kuuntelemaan musiikkia tarkasti ja tekemään liikkeet loppuun saakka. Ohjelma vaatii keskittymistä, jota ehkä hieman häiritsi niin moneen muuhun ohjelmaan osallistuminen.

 

”Kaikki sadut taiat unelmat,
  tallella meissä………”
Loimu (v.2004). Upea valinta oli sijoittaa Terrakotan Loimu näytöksen viimeiseksi numeroksi. Loimu on kiehtonut aikoinaan ja yhä edelleen tyttöjä niin paljon, että jopa Helsingistä saakka oli entisiä terrakottalaisia käynyt harjoittelemassa ohjelmaa. Terrakottalaiset ovat teknisesti taitavia ja ilmaisukykyisiä tanssillisen voimistelun osaajia. Monen muunkin katsojan kuin minun mielestäni Loimu oli näytöksen ehdoton helmi.
On suuremmoista, että Sanna pääsee uudestaan syksyllä harjoittelemaan Terrakotan kanssa. Joukkueeseen on tullut runsaasti paluumuuttajia ja osittain uusia jumppaajia. Voimme odottaa innolla uusia ”loimuja” näyttämölle sekä Ouluun että valtakunnan tasolle.

 

Tulevaisuudessa toivoisi näytösten saavan paremmat ulkonaiset puitteet. Pohjankartano alkaa olla jo hiukan kuluneen ja ikääntyneen näköinen juhlapaikka. Hyvän sijaintinsa vuoksi ja vuosien saatossa tutuksi tulleena paikkana sali oli jälleen kerran täynnä lähes viimeistä sijaa myöten. Voimisteluystävämme osaavat odottaa laatua ja elämyksiä keväisistä näytöksistämme.

 

80-vuotisjuhlanäytös osoitti jälleen Oulun Voimisteluseuran vahvuuden tanssillisen voimistelun perinteiden vaalijana, mutta myös uudistajana ja tyttöjen sekä naisten esittävän voimistelun merkittävänä kasvattajana. Tästä kiitos pääkoreografi Sanna Virtanen-Laikarille ja kaikille muille ohjelman tekijöille ja ohjaajille.
Tänään 80 vuoden jälkeenkin ”tyttöjen ja naisten tie on auki tähtiin asti!”

 

Maija-Liisa Salo

 

Sitaatit ovat Anja Kaurasen kirjasta ”Naisen liike on ikuinen”(1996)