Urbaania elämää valloitti Teatterikuopalla

 

Oulun Voimisteluseuran kevätnäytös Urbaania elämää marssitti 19.5.2011 Teatterikuopan lavalle upean joukon kaupungin ihmisiä, ilmiöitä, luontoa ja eläimiä. Hyvin harjoitellut ohjelmat yhdistettynä Teatterikuopan ammattimaiseen tekniikkaan loivat katsojille ennennäkemättömän elämyksen, jonka tarjosivat esiintyvät ryhmämme pienistä Jumppakoululaisista aikuisten naisten Karmiiniin saakka. Kiitokset kaikille esiintyjille ja katsojille, sekä tietysti ohjelmien parissa puurtaneille ohjaajille ja koreografeille sekä kulisseissa toimineille vapaaehtoisille!

 

Kuvia näytöksestä on nähtävissä Facebook-ryhmässämme Oulun Voimisteluseura. Ryhmään ovat tervetulleita liittymään kaikki seuramme jäsenet perheineen!

 

Jumppakoululaisten pukuhuoneeseen jäi muutama vaatekappale, joita voi tiedustella 15.6. saakka Sanna Virtanen-Laikarilta (sanna.virtanen(at)oulunvoimisteluseura.net, p. 040-7595 492).

 

 

 

Oulun voimisteluseuran kevätnäytös Urbaania elämää
katsomosta koettuna

 

Kiitos jälleen kerran Oulun voimisteluseuran innostuneille ja innostaville ohjaajille. Olette antaneet ajatuksianne ja aikaanne seuratyöhön. Olette levittäneet hyvää tahtoa suurelle joukolle lapsia, nuoria ja aikuisia tässä kaupungissa.

Kiitos jokaiselle esiintyjälle. Ei ole helppoa mennä estradille esiintymään. Monet jännitykset on mentävä läpi, että voi ilmaista itseään liikkeillä ja eläytyen yleisön edessä.

 

”Urbaania elämää” kertoi minulle tarinan, jossa monipuolisesti valitut musiikit ja hauskasti nimetyt ohjelmat nostivat mieleen palasia elävästä elämästä. Elämyksellisyyttä rakensivat ohjaajien huolella tekemät ja esiintyjien hyvin harjoittelemat koreografiat. Tanssi- ja voimisteluesitykset muodostivat yhdessä tasapainoisen ja vaihtelevan kokonaisuuden. Asujen valintaan oli paneuduttu ja ne vahvistivat tarinan kertomista. Katsojan ajatuksia vei eteenpäin hienoista kuvista ja musiikista koottu juonto.

 

 

Tällaisena minä tarinan näin, kuulin ja tunsin:

 

Rakkaalla kotikaupungilla on monta nimeä. Paska kaupunni tuo energiaa ja voimakasta tunneryöppyä lavalle. Tämän kaupungin elämään haluan lähteä tutustumaan ja oppaaksi haluan upeat seurakaverini.

 

Puistossa puut ovat levollisesti kauniine oksineen. Esiintymisessä on rauhaa ja iloa. Jokaisella on oma paikkansa ja aikansa Puistokadulla kulkiessaan.

 

 Lempeän värikkäät asut vievät yleisön ihailemaan Kukkaloistoa. Vartaloiden liikkeet, kauniit kädet ja kevyet hyppelyt tuovat vapaan ja kevyen mielen. Lasten ohjelmissa loppuasennoilla on aivan erityinen merkityksensä. Niin on myös näillä kukkaiskeijuilla.

 

Seuraavaksi esiin ilmestyy ihastuttavaa eläinvaltakuntaa. Vihreät sirkat siirtyvät vaivattomasti kuvioihin. On hurmaavaa seurata esiintymisen riemua Sirkkasirkuksessa. Voin kuvitella korvissani sirkkojen sirinän.

 

Voimakkaampia eläimiä ja tunnelmia välittävät Kinastelevat kurret. Ryhmä tuo liikkeillä, ilmeillä ja eleillä tunteet näkyviksi. Ilmassa on selvästi pientä eripuraa, kinastelua ja voimien mittelöä. Mistä lie kyse -pähkinäkätköistäkö?

 

Haalarihousuiset lapset heittäytyvät Pihaleikkiin kuin varpusparvi. Katsomossa aistii ulkoilman tuoman virkistyksen ja kevään raikkaan tuoksun.

 

Isommat neidit pyörähtelevät Huvipuistossa. Yhdessä olemisen ja kavereiden kanssa hengailun ilo näkyy. Suussa tytöillä voisi olla vaikka kesän ensimmäisen jäätelötötterön maku. Mielessä ehkä ihastuksia tai muita tyttöjen juttuja.

 

Kaupunki on myös kylmä paikka. Yksinäisyys voi on totta, vaikka ympärillä on suuri joukko ihmisiä. Läpitunkeva Viima uhkaa. Nopea tempo ja elämän rytmi vie, vie, vie - eikä edes hengästytä. Onneksi ympärillä on tuttuja ihmisiä vuosien, vuosikymmenen takaa. He ovat suojaamassa kylmyydeltä.

 

Lokit, muuttolinnut sähkölangoilla, torin pulut...  Kaupungin linnut etsivät paikkaansa lintuparvessa ja odottavat, mitä tuleva kesä tuo tullessaan. Ihanaa odotusta, maailma tuntuu olevan avoin. Tulkoon leppoisat kesäpäivät ja riepottelevat myrskyt – täällä ollaan valmiita kesään!

 

Aamuvuoro, iltavuoro, yötyö. Rahan haju leviää kaupungin ylle. Työ vaatii paljon, vie voimia ja aikaa. Pyörät pyörivät. Me pidämme niitä liikkeessä ja ne meitä. Rytmi on kova, vaikka ihminen ei olekaan kone. Jokaisella on työssäkin oma käsialansa ja jälkensä. Erilaiset muodostavat kokonaisuuden, joka on hyvä.

 

Kasvoton massa vyöryy ruuhkassa. Ilmeettömät hahmot kulkevat toistensa ohi. Kuka on tuo minua hihallaan hipaissut ihminen, millainen hänen tarinansa? Pienen hetken katseet kohtaavat naamarien takaa. Onneksi löytyy paikka, jossa naamari voi heittää pois.

 

Ympärillä on niin monia ihmisiä ja mahdollisuuksia. Minne aikansa ja haaveensa suuntaisi? Edessä on Kohtaaminen - mitä siltä uskaltaisi odottaa ja toivoa? Kohtaamiseen tarvitaan paljon rohkeutta.

 

Ystävyyttä ylläpitävät tärkeät säikeet, yhdessä vietetty aika ja jaetut ajatukset. Joskus huomaa olevansa keskellä kiristyvää verkkoa, jota Juoru on punonut. ”Minä tiedän jotain, mitä sinäkin tahtoisit tietää...” Voisiko verkon heittää ilmaan huutamalla totuuden julki?

 

Tuuli tyyntyy Illan pimentyessä. Laskevan auringon valo hehkuu vielä rakennuksissa, puissa ja mereltä nousevassa usvassa. Avoimesta ikkunasta kuuluu musiikin kutsuva rytmi, joka tempaa mukaansa ja vie liikkumaan kevyesti, kauniisti. Musiikki hellittää ja liike pysähtyy.

 

Kaupunki ei nuku. Levoton kulkee rajussa ja rujossa yössä. Hän kulkee, etsii, törmäilee ja löytää.  Aamuyön tunteina kaupunki hiljenee pieneksi hetkeksi. Levoton yö rauhoittuu aamuun.

 

---
"Suljen ihanan soittorasian, kierrän lauluni kippuraan. Muiston mukavan taskuun taputan siihen asti kun tavataan", kuuluu muutaman istuimen päästä. Yksi pieni ihminen katsomossa laulaa. Hänkin aisti tarinan ja päätteli, että tämä näytös oli tässä.

 

Johanna Kerola